Kenelle TietoturvaPro on tarkoitettu

Koulutusohjelmaan voivat hakea henkilöt, jotka ovat työttöminä työnhakijoina, työttömyysuhan alaisina, määräaikaisessa työsuhteessa tai koulutustaan vastaamattomissa tehtävissä. Koulutukseen osallistuvalle työnhakijalle maksetaan koulutuksen ajalta sitä työttömyysetuutta (ansiopäivärahaa, peruspäivärahaa tai työmarkkinatukea), johon hänellä on oikeus työttömänä ollessaan, sekä lisäksi kulukorvausta.

Sinulla ei välttämättä tarvitse olla aiempaa työkokemusta tietoturva-alalta. Soveltuvan taustan ohjelmaan voi tarjota esimerkiksi kokemus tietoliikenteestä, tietohallinnosta, ohjelmistotestauksesta, sovelluskehityksestä tai muista IT-alan asiantuntijatehtävistä. Osaamisesi voi perustua myös vahvaan harrastuneisuuteen tai opintoihin (esim. insinööri, IT-tradenomi, datanomi). TietoturvaPro soveltuu myös kokeneelle ammattilaiselle, joka haluaa laajentaa osaamistaan ja löytää uuden polun uralleen.

  • Soveltuva tausta voi olla esimerkiksi: ohjelmistosuunnittelu, testaus, tietohallinto, tietoliikenne, myynti, projektinjohto.
  • Aiempi tietoturvaosaaminen ei ole välttämätöntä.
  • Huomaa, että ohjelma edellyttää kokopäiväistä opiskelua ja työssä oppimista, joten ohjelmaa ei voi suorittaa työn tai muun opiskelun ohessa.

Lue lisää: Koulutus | Työtehtävät | Hae nyt!

 

Yhteistyössä
Kysy lisää koulutusohjelmasta!
Pauliina Pohjola
Project Manager
050 5970702

Tunnetko sopivan henkilön?
Suosittele sivustoa hänelle.